Kesän Pelastuskoirailua

Pelastushommat on kesälaitumilla olleet heinäkuun, yksiä erikoistreenejä ja yksiä hälytreenejä lukuunottamatta. Sylvin kanssa jatketaan ilmasun vireen nostamista ja vaihtamista lelupalkkaan. Olen nyt silloin tällöin itsekin sitä haukutellut ja vetänyt sen aivan megakierroksille esimerkiksi metsäagilityn avulla ja siitä sitten vain haukkumaan. Sillä on kyllä ihailtavasti pää mukana tekemisissänsä koska niin sanotusti yli sitä ei ole kyllä saanut menemään.

"Erikoistreenit" meillä oli heinäkuun puolessa välissä kun päästiin Pelastuslaitoksen harjoitusradalle. Pääasia tuolla oli "lentokoneen" hylky jonne kaikille koirille ukko piilotettiinkin. Hajun saatuaan lähetettiin koira siipeä pitkin lentsikasta sisään ja pikkuisen jännitti Sylviä pudotus pimeyteen, maalimieskin oli vähän turhan kaukana oviaukosta. Jälkeenpäin käytiin yhessä haukkumassa ja syömässä makkaraa ja pudottautumassa tuo oviaukosta lentsikkaan sisään - matka eikä ongelmaa silloin. 

Sylvin kuvat on ottanut Anni Malkamäki ja muut kuvat on ottanut Hilkka Keisala ja lisää kuvia treeneistä löytyy Hilkan kuvista.

Lentsikka ulkoa

Lentsikka sisältä

Koda menossa siipeä pitkin kohti oviaukkoa

Siiri oviaukolla miettimässä meneekö sisään vaiko eikö

Sylvi odottaa että pääsee jatkamaan töitä

Sylvi leikkii Anun kanssa

Sylppy treenaa ilmasua Anun kanssa

Maanantaina hälytreenit meille järjesti Merja ja Anu. Tilanne oli seuraavanlainen (kopioitu meidän foorumista):

Etsittävänä kolme henkilöä:

Marcus joka on tehnyt ilmoituksen hän on loukannut itsensä työskennellessään Logsetin alueella, hänen sijaintiaan ei ole paikallistettu. Yrittänyt soittaa apuun työkaveria (Maria) joka lähtenyt töiden jälkeen marjaan. Maria kertonut puhelimessa olevansa eksyksissä, eikä hän ole myöskään löytänyt miestään (Janne) joka on aiemmin päivällä lähtenyt marjastamaan käytyään ensin ABC:llä kaupassa. 

Ryhmänjohtajana (RJ) toimi Satu ja meillä oli väkeä kahteen koirapartioon. RJ laittoi Viivi - koiran tarkistamaan tehdasaluetta ja kysyi nostaako Sylvi jälkeä. Tietysti nostaa vastasin reippaalla ja uskottavalla äänellä ja vähän ehkä sen jälkeen hirvitti :D Saatiin tehtäväksi tarkistaa löytyykö erään metsätien varrelta autoa joka kuuluu kadonneelle Jannelle ja jos löytyy meidän täytyi tarkistaa lähteekö autolta mahdollisesti jälkeä metsään. 

Tie oli sen verran kaukana johtopaikasta joten mentiin autolla, istuin etupenkillä ja Sylvi makoili mun jaloissa. Kuiskailin sille siinä että onkohan sielä jälkeä sun muita viritysyrityksiä.

Meidän partiossa oli mun ja Sylpyn lisäksi Jani suunnistamassa ja Ulla. 

Jannen auto tietenkin löytyi pysäköitynä metsätien varrelle, toisella puolella meni hirviaita joten tien toisella puolella oli ainoa reitti metsään jonne joku olisi voinut lähteä.

Ei  muuta kuin koiralle jälkivermeet päälle ja kävelin tien suuntaisesti muutaman metrin metsän puolella noin kahdennkymmenen metrin matkan. Nosti jotain kahdesta eri kohdasta, kävelin "janan" vielä takasin päin ja lähti uudelleen kohdasta jossa meni polkukin. Se vähän mietitytti, oli toki loogista että ihminen lähtee polkua pitkin mutta hälytreeneissä kun saattaa olla että ei tapahdukaan niin kuin loogisinta ja mietin lähteekö koira siitä sen takia että siinä menee polku. 

Mutta eipä ollut mitään muutakaan vaihtoehtoa kuin avoimin mielin ja reippaasti (illan teema :) ) lähdin seuraamaan koiraa. Ei mennyt kauaa niin pieni toi minulle ensimmäisen esineen ja helpotuksen huokaus, me todella ollaan jäljellä :D 

Pohja oli pehmeää sammalta, keli kostea joten sen puolen ihanteellinen ja helppo jälkimaasto. Maisemat sitten taas vaihtui alun polun jälkeen pelkiksi kiviröykkiöiksi ja oli pakko välillä päästää liinasta irti kun koira kulki himpun verran lujempaa kun itse yritin hyppiä kiveltä kivelle ja varoa etten putoa niiden väliin jääviin kuoppiin. 

Tasasen varmasti ja keskittyneesti koira jäljesti ja tasasin väliajoin toi esineitä minulle. Aina esineen jälkeen lähti yhtä varmasti jatkamaan. Neljännen esineen jälkeen jäljestettiin hetken ja tultiin ties monennellekko kivirykelmälle jossa se alkasi pyörimään edestakaisin. Seisoin paikallani ja odotin minne se päättää jatkaa. Tässä kohti oltiin jo sen verran pitkästi jäljestetty että olin jo oppinut luottamaan koiraan että ainakin tänään se kyllä näyttää olevan ainoa joka tietää minne meidän pitää mennä. Sitten se jatkoi matkaansa, muut päättivät jäädä tuohon pyörimiskohtaan ja tulevat mukaan kun on varmistuttu että koira on jäljellä. Hetken mentiin eteenpäin ja huikkasin että tulkaa mukaan vain, en tiennyt kuuliko kukaan. Sitten taas semmoista maastoa että pakko päästää liinasta irti ja tadaa, en nähnyt enää koiraa. Eikä takanapäinkään kuulunut mitään. Vaikka olin itse miettinyt että se pyörii tuolla kivissä ehkä sen takia että ollaan lähellä Jannea ja saa ehkä ilmasta jotain hajua, sitten pyörii kun sekä jäljestää että saa ilmasta hajua. Tai jotain sinnepäin. Mutta kuitenkin päätin että kyllä se jälki sielä pysyy ja kutsuin koiran pois että ootetaan hetken jotta muut saa meidät kiinni. Ja Kyllä, kutsuin sen pois maalimieheltä. 

Koira tuli, muut sai meidät kiinni ja hetken ihmeteltiin kun maassa oli jotain vanhoja piirrustuspapereita. En ole aivan varma piippasiko koira tässä vaiheessa mutta niin muistelen.  Koska se oli tietysti jo käynyt sielä Jannen luona. Jatkettiin, minä taas kaukana perässä ja sitten kuului hau. Janne oli vähän auttanut sitä. Otettiin vielä paremmat haukut maalimiehen ja lelun kanssa päälle. 

Mutta jostain syystä ei kyllä yhtään harmittanut tuon ilmasun mönkään meneminen, vaikka tässä vaiheessa ei kyllä hyvää tee käskeä koiraa pois maalimieheltä kun se on vähän sitä tehnyt viime aikoina ensimmäisenä kun jotain löytää muutenkin, nyt oli vain aika mieletön fiilis tuosta jäljestä :D

Epäilystäkään ei tokikaan ole etteikö koira osaisi jäljestää mutta nyt tehtiin sitä ensimmäisen kerran pelastushommissa ja ensimmäisen kerran sillä tavalla kun oikeasti kukaan ei tiennyt missä jälki kulkee. Jouduttiin vain luottamaan koiraan.

Toisen kerran Sylvin jäljellä oli esineitä ja ensimmäisen kerran päässä oli maalimies. Pituutta jäljellä kuutisensataa metriä ja oli vanhentunut 30-60 minuuttia. Parikymmentä minuuttia jäljestettiin. 

Olin kyllä välissä niin väsynyt tuosta kivillä pomppimisesta ja koiran perässä pysymisen yrittämisestä ettei tosikaan. Ja suunnistajan tärkeys tuli jälkihommissa erityisesti esille, sitä kun meni vain koiran perässä niin ei ollut lopussa sitten minkäänlaista ideaa missä oltiin.