lauantai 20. lokakuuta 2012

Lauantainen "aamulenkki"

Aamulenkki lainausmerkeissä koska kello 11-14 ei niin hirveän aamua enää ole paitsi meille jotka emme niin kovin aamuvirkkuja ole :)
Aatukin oli mukana tuon melkein kolmen tunnin ulkoilun, useimmiten sillä on omat pikku lenkkinsä mutta joskus täytyy pikkuherran päästä meidän kanssa mukaan.

Lenkin varrella harjoiteltiin kiertämistä Sylvin kanssa; kivien, pusikoiden ym. ohjauksia pelastustouhuja silmälläpitäen.
Myös pudotetun esineen hakemista ja etsimistä ollaan muutamilla lenkeillä tehty, niin tänäänkin. Samalla harjoitellaan minusta irtoamista kun pudotan esineen aina sen mukavuusalueen tuolle puolelle. Lähettäessä näkyy sitten hyvin sen "kuminauhan" pituus kuinka kauas irtoaa kunnes palaa minun luo ja aina on esine ollut kauempana kuin se matka.
Tänään oli vielä Aatu - häiriö ja lähtikin aina välillä Aatun etsimistä seuraamaan.
Jossakin vaiheessa olen siirtynyt hiukan lähemmäs esinettä silloin kun koira on etsimässä ja kun tulee uudelleen hakemaan vauhtia minun luota on sitten matka helpottunut ja selvittänyt on itse sitten loppujen lopuksi kun on vaan lähtenyt mukavuusalueensa ulkopuolelle etsimään.
Tänään tehtiin vielä loppulenkistä helpotettu versio päälle, jätettiin yhdessä esine ja edettiin jonkun matkaa ja sitten koira hakemaan.
Aatukin sai tehdä tämmöisen helpomman version.



Siivosin kännykkäni kuvia ja sielä oli elokuulta Aatun reagointiharjoituksen kuvia, kun vein Sylpylle lenkin varrelle lenkkarin valmiiksi odottamaan niin vein Aatun lenkin varrelle saappaan ja se olikin aikamoinen aarre se joka kennettiin melkein kotiin asti lähimetsästä :)



Ja syyskuulta kuva Sylvin lenkiltä

Viime viikolla tein Sylville jäljen kahtena peräkkäisenä päivänä.
Ensimmäisenä päivänä muutamia satoja metrejä, metsästä välillä pellolle ja taas takaisin  metsään. Esineitä paljon, esineenä pääasiassa vessapaperin paloja (silloin ei satanut :) ) yksi pikkuinen muovimitta ja yksi vielä pikkuisempi kulkunen.
Vanheni aika monta tuntia. Esineet nousee kivasti,  kulkunen ja joitakin paperin palasia jäi jotka olivat pelto-osuudella, havaittavissa jonkun verran pyörimistä jäljellä ja vaikeuksia metsästä pellolle vaihdossa. Esine kun nousi pellolta sen jälkeen jäljesti hyvän suoran pätkän sieläkin.

Seuraavana päivänä jälki joitakin satoja metrejä, vain yksi esine jäljen päähän. Vanheni puolisentoistatuntia.

Molemmissa jäljissä tavoitteena selvittää mistä se pyöriminen aiheutuu ja jäljellä pysyminen.
Näistä jäljistä päätellen se on tämä jälki jossa oli vain yksi esine joka ajoi paremmin tätä jäljellä pysymistavotetta. Mentiin tasasen varmasti jälkeä pitkin ja selvitettiin suurin osa kulmistakin heti, parista mentiin yli mutta sitten huomasi koirasta että nyt ei olla jäljellä ja haki sen uudelleen. Kosteassa kohdassa pyöri jonkun verran mutta siinä haju muutenkin todennäkösesti leviää, lähti kuitenkin pienen ringin jälkeen oikeaan suuntaan jatkamaan.
Eli jatketaan muutamia jälkiä tätä yhden esineen taktiikalla jos saataisiin jäljestykseen varmuutta.

Aatukin teki toisena päivänä oman jälkensä eikä se nostanut yhtäkään esinettä :D Suurimman osan merkkasi mutta nyt ei ehtinyt nostaa niitä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti